Päivä 7, 2.8.2001 keskiviikko

Siis ei voi sataa taas! Ei mieli paljon parane, kun heti aamusta jo sataa.

Tää ei oo kivaa...




No Sami. Kyllä tää tästä lähtee. Juodaan Kaffet ja aletaan nostaa kalaa.




Tässä todella maansa myynyt MP-mies. Voiko ryytynempi olla?




Lähdimme sauraamaan jokivartta ja tapasimme ensimmäistä kertaa tapasimme muita vaeltajia. Ei meinannaut kaverit uskoa meidän juttuja, kun kerroimme kalattomista järvistä ja joista. Olivat saanet kalaa ihan kivasti. Kyllä meitä nauratti. No me jatkoimme matkaamme ja joki muuttui loppua kohti ilmeettömämmäksi, matalammaksi ja leveämmäksi. Kerran pojat kokeili joessa kalastusta, mutta eihän sieltä mitään tullu.




Leiri pystyyn sapuskaa napaan ja kalalle järven toisesta päästä lähtevään Uutuanjokeen.




Heti joen suulla oli mahtavia syviä monttuja, joita kohti Sami hiipi varovaisesti. Ja PAM komea kala pinturiin kiinni. Hetken väsyttely päättyi ikävästi. Taimen irtosi aivan rannassa. Tälläistä ei soisi kenellekkään. Täysin kalattoman alkureissun lisäksi tämä. Hetken vallitsi hiljaisuus.




Hieman alempaa löysin kiven takaa montun. Ajattelin, että jos olisin taimen lymyisisin juuri tuolla. Lähes heti kävi tumma hahmo katsastamassa pinturini. Sydän sataa hakaten tarjosin uudestaan perhoani. Syvyyksistä syöksyi tuo agresiivinen pilkkukylki perhooni. Äkäisesti taisteli tuo pohjoisen taimen. Oli hurjaa katsella kristallin kirkkaassa vedessä, kun kala yritti kiven koloon parin metrin syvyydessä. Oli komennettava kovemmin, ettei pääse hankaamaan siimaa poikki. Onnistuin ujuuttamaan saaliin haaviini ja voi sitä tunnetta kun sain esitellä ylpeänä kalaani.




Kaunis on Pojoisen kala. Reissun ensimmäinen mittakala. Hieman alempaa sain vielä kaksi melkein mitallista taimenta, jotka vapautin hyväkuntoisina. Piti odottaa viimeiseen iltaan kalan tuloa. Onneksi edes viiemisenä iltana. Sami lähti sisuuntuneena huonoon kalaonneensa jokea alemmaksi.




Teppo kalastaa matalan näköistä kohtaa, mutta isompien kivien takana on n. 3 m syvänne. Aikamme kalastelimme Jokisuuta ja nälän ilmaannuttua suuntasimme kohti leiriä kalasopan tekoon.




Joen alajuoksulta tuli aivan uusi ihminen. Sami oli saanut alempana joella runsaasti kalaa. Oli tullut harjusta ja taimenta. Pintaperho oli kelvannut todella makeasti vesien asukeille. Onneksi Sami lähti vielä alemmaksi onneansa koittamaan. Tänne voisi jäädä pitemmäksikin aikaa, mutta kone tulisi noutamaan meidät seuraavana aamupäivänä.




Nyt alkoi elämä hymyilemään. Itse sidotulla perholla luonnonkalaa ylös ja nuotiolla sitä paistellen.




Me olimme Tepon kanssa tehneet tulisen ja maukkaan kalasopan Samia odotellessamme. Onneksi emme kantaneet turhaan perunoita rinkassamme koko reissuamme (lähellä oli). Naaman punoitus johtuu Hienosta Konjakista, jota nautimme suurella arvokkuudella ruokaa laettaessamme (olipa todella Hienoa Konjakkia, että olikin Hienoa).




Täällä on ihmisen hyvä olla.




 



© JS-poro