Päivä 5, 31.7.2001 maanantai

Sateinen keli terveti heti aamusta. Aamupala laitettiin teltassa kunhan vain saatiin tarvikkeet haettua. Onneksi Teppo huolehti mukaamme ylimääräisen pressun. Olipa nyt hyvä rinkkojen ja tavaroiden olla perssun alla. Hiljalleen sade alkoi tauota ja pääsimme nuotion sytytykseen. Eipä ottanut nuotio heti tulta. Käytettävissä oli puolilahoa märkää koivua. Ylipäätään kunnollista puuta sai todella hakea.




Enää ei niin lämmintä.




Iltapäivä meni varusteita kuivatellessa, joten vaellussuunnitelmat hieman muuttuivat. Päätimme nimittäin jäädä majailemaan samaan paikkaan vielä seuraavaksi yöksikin. Letut eivät olleet kuin kotona, mutta silti erittäin maukkaita. Siinä nuotiolla varusteita kuivatellessa tuli mieleen kysymys, entäs jos sataisikin kople päivää peräkkäin, vesi tulisi telttaan sisään, varusteet kastuisivat, mutta vaellettava olisi silti.




Sateenkaari tietää sadetta ...




Siirryimme telttaan iskemään korttia ja hakemaan kalastusfiilistä iltaa varten. No fiilishän löytyi teltassa, mutta väärältä järveltä Tepon kanssa saimme vain muutaman takaisin laskettavan taimenen. Samille oli hyvää vauhtia tulossa todellinen MP-reissu. Alkoi miestä jo hieman syödä. Kolmas ilta ilman tärppiäkään.




 



© JS-poro